Helmi kukka ja hautauspalvelu

Lintuvaarantie 46-48, Espoo

Merituulentie 36, Espoo

Olemme kanssasi joka askeleella.
Jokaisen rakkaansa, ystävänsä, tuttavansa tai jopa kaukaisimman ihmisen kuolema jättää tyhjyyden menetyksestä elämäämme.

Olemme kanssasi joka askeleella

Jokaisen rakkaansa, ystävänsä, tuttavansa tai jopa kaukaisimman ihmisen kuolema jättää tyhjyyden menetyksestä elämäämme.

Hautajaiset

Surun ja kuoleman edessä autamme ammattimaisesti ja myötätuntoisesti järjestämään kaikki hautaamiseen liittyvät asiat toiveidesi mukaan.

Kuolintodistus Hautauslupa

Kuoleman toteamisen jälkeen lääkäri kirjoittaa vainajasta kuolintodistuksen, josta selviää kuolinsyy. Lääkäris samalla toimittaa tiedon kuolemasta väestötietojärjestelmään. Oikeuslääkäri myöntää Lupahautaamiseen heti, kun vainajan henkilöllisyys on varmistettu ja vainajaan liittyvät tutkimukset on tehty. Suunnittelun voi aloittaa enne hautaustodistus(lupahautaamiseen) todistuksen saamista. Jos kuoleman seurauksena epäillään rikosta, voi kulua jonkin aikaa ennen kuin todistus myönnetään.

Hautajaiskukat

Ei ole määritelty, kuinka monta hautajaiskukkaa sinun tulisi ostaa.
Arkkukoristeen kukista usein tilaavat lähiomaiset.Arkkukoriste on kukka-asetelma, joka asetetaan arkun päälle. Seppeleet ja surulaitteeta asetetaan lattialle arkun eteen, joihin voi kiinnittaa nauhat tai kortit.
Seremoniassa, jossa on uurna, lähiomaiset tilaavat uurnakoristeen, ja voivat toki tilata vaikkapa pienenmuotoiset kimput tai yksittäiskukat.
Hautajaisten vieraana on tavallista, että tilataan jokin surulaite,surukimppu, hautaseppele tai vaikkapa yksittäiskuka vievät jokainen seremonian osallistuja. Tämän voivat toki myöskin lähiomaiset tehdä.

Hautajaisten hinta

Jokainen hautaustilaisuus on aina yksilöllinen ja voitte niitä suunnitellessanne vaikuttaa valinnoillanne kustannuksiin. Hautaamisen kustannukset vaihtelevat sen mukaan, millainen oli vainajan oma tahto ja mitkä ovat omaisten toivomukset. Hautajaiset ovat tärkeä tilaisuus, jossa vainaja saatellaan pois elävien keskuudesta.

Vainajan kuljetus ulkomaille

Olemme koonneet palvelupaketteja esimerkeiksi helpottamaan ja selkeyttämään valintojen tekemistä. Valikoimastamme löytyy näiden lisäksi monenlaisia arkkuja ja uurnia.

Vainajan kuljetus

1)Kappelikuljetus, johon sisältyy yksi, ei aikaan sidottu kuljetus tai
2) Kirkkokuljetukset, jossa arkku tuodaan kirkkoon noin tuntia ennen siunausta ja viedään edelleen siunauksen jälkeen krematorioon tai hautausmaalle.

Hautakivi

Voimme valmistaa toiveidesi mukaisen hautakiven. Kivi voidaan muotoilla haluamaasi muotoon ja mitat ovat vapaat, toki on tiedettävä mikälaiset mitat saavat olla juuri siinä hautausmaalla ja siinä korttelissa. Kun vanhaan hautaan haudataan uusi arkku niin kivi pitää siirtää hyvinssä ajoin ja vanhaan kivi voi entisöidä ja kaivertaa samalla uuden vainajan nimi.

Arkut

Kaikkien arkkujemme vakiokoko on 200 cm pitkä, 65 cm leveä ja 50 cm korkea. Tarvitaan ison-kokoinen arkku, jos vainaja on yli 195 cm pitkä. Iso-kokoista arkkua voidaan tarvita myös, mikäli vainaja on rakeenteeltaan isokokoinen.

Eko 340€

Kuulas 499€

Säde 670€

Honka 960€

Kuusikulmaimen 1100€

Tammi 1550€

Sarkofagi 2390€

Biohajoava Uurna

Biohajoava tumma Uurna

Pohjoismainen mänty Uurna

Valkoinen Lintu

  Yleistä

Kuolema on aina koskettava- odotettunakin. Omai­sen pois­me­non jäl­keen lä­hei­sil­lä on monta käy­tän­nön asiaa jär­jes­tet­tä­vä­nä, joista hautajaisjärjestelyt ovat ensimmäisten joukossa.

 Järjestelyt saa kuitenkin hoitaa rauhassa ilman kiirettä. Yleensä hautajaiset pidetään 2-4 viikon kuluttua kuolemasta.

Hautajaisjärjestelyissä noudatetaan vainajan tahtoa mahdollisuuksien mukaan aina vainajan katsomuksen ja toivomukset huomioiden.

Asiakirjat

Hautaukseen tarvittavia asiakirjoja ovat hautaamislupa, jonka lääkäri kirjoittaa vainajasta kuoleman toteamisen jälkeen, samalla tieto välittyy väestötietojärjestelmään. 

Lupa myönnetään yleensä hautaamiseen heti, kun vainajan henkilöllisyys on varmistettu ja vainajaan liittyvät tutkimukset on tehty. Suunnittelun voi kuitenkin aloittaa ennen kuin lupa on myönnetty.

On myös  tapauksia, jolloin  kuolinsyyn tutkintaan voi kulua jonkin aikaa ennen kuin lupa myönnetään.

Kuljetus

Hautaustapa määrittää kuljetus tarpeen.

Kappelikuljetukseen sisältyy yksi, ei aikaan sidottu kuljetus 

Kirkkokuljetuksiin sisältyy arkun kuljetus kirkkoon noin tuntia ennen siunausta ja edelleen siunauksen jälkeen krematorioon tai hautausmaalle.

Hautaustavan valinta

Hautaustavan valinnassa on keskiössä vainajan oma toive .

Arkkuhautauksessa hautapaikka voi olla uusi hautapaikka kotipaikkakunnalta tai sukuhauta.

Jos vainaja halutaan haudata muualle kuin  kotipaikkakunnalleen, tulee halutun paikkakunnan seurakunnalta anoa uutta hautapaikkaa.

Jos vainaja taas tuhkataan, järjestetään yleensä ensin siunaus- tai saattotilaisuus kappelissa. Tuhkaus on valmis noin parin viikon sisällä siunaustilaisuudesta, jolloin uurna lasketaan hautaan. Myös uurnalle voidaan hankkia uusi oma hauta tai haudata se sukuhautaan.

Hautausmailla on myös muistolehtoja, joihin tuhka voidaan sirotella.

Kustannukset

Jokaiset hautajaiset ovat aina ainutlaatuisia, ja voit vaikuttaa niiden kustannuksiin valinnallasi suunnitellessasi niitä. Hautaamisen kustannukset vaihtelevat sen mukaan, mikä oli vainajan oma tahto ja mitkä olivat sukulaisten toiveet. Hautaaminen on tärkeä riitti, jonka aikana vainaja otetaan pois elävältä ja jossa sukulaiset selviävät surustaan ja kaipauksestaan jättäen hyviä ja kauniita muistoja jäähyväishetkestä surun keskellä.Palveluidemme hinnat on listattu toimistollamme ja kaikki hautajaiskustannukset tarkistetaan hautajaisten suunnittelun yhteydessä, jotta kustannusrakenne on selkeä päätöksiä tehdessä.

Palvelemme 24/7

On mahdollista kotikäynnille tulla myös Uudellamaalla tai sopimuksen mukaan.

Lintuvaarantie 46-48, Espoo

Merituulentie 36, Espoo

+358 415491491

+358 505253194

info.kukkakauppa@gmail.com

Helmi kukka ja hautauspalvelu